olen minä vaan niin vallan viisas, nokkela ja kätevä tyttö ihan vaikka itse sanonkin. Ja kerrankin oli paikalla eräs ystävänikin tätä tilannetta todistamassa ja ilokseni hänkin oli aivan samaa mieltä.
Nuorena aikuisena kotoa harvemmin löytyy taloustarvikkeita, mille on tarvetta vain hyvin harvakseltaan. Tai vaihtoehtoisesti niiden ostaminen tapahtuu niin harvoin, että kun pakkauksen sisältö loppuu, kestää viikkoja että muistaa uuden ostaa. Näihin tavaroihin kuuluu mm. folio, leivinpaperi ja suodatinpussit. Ja sithän vasta vahvan ja itsenäisen aikuisen itku tuleekin, kun iskee akuutti tarve näille tarvikkeille.
Tällä kertaa kuitenkaan kekseliäisyyteni ja suoranainen nerokkuuteni ei liity näihin edellä mainittuihin asioihin vaan kertakäyttöastioihin. Nuorempana, kun asui vielä vanhempien hyysäävissä helmoissa, sai tuudittautua siihen, että aina oli kaapissa olemassa runsain määrin jos minkäkin sorttisia retkivermeitä. Nykyään kertakäyttöastiahankintojen pääpaino itsellä on vain lähinnä mukeissa ja tuopeissa. Ja rehellisyyden nimissä ei edes niissä, meneehän se skumppa hyvin alas pullonsuustakin ja booliastiassa on syystäkin syvä kauha.
Eräänä syysiltana ystäväni sai toimittaa suurta kunniatehtävää ja hän pääsi ilokseen siis päivittämään pörröisten hiussuortuvieni tyvikasvua. Ystävälläni kuitenkin sen verran kokemusta aiheesta on, että useimmiten kun tämän duunin hänelle nakitan autan eniten olemalla parhaani mukaan paikoillaan ja hiljaa. Ystäväni hoiti näppärästi hommansa, mutta osana suurta suunnitelmaani oli vaalennettuun päähäni roiskia vielä väripaletillinen suoravärejä, jotka piti kokkailla vielä jos jonkin näköisistä purnukoista. Sinänsähän se ei ollut homma eikä mikään, mutta suureksi epäonnekseni huomasin, etteivät äiti ja iskä tähän talouteen ostakaan niitä kertakäyttöastioita ja se mitä tulenpalavasti nyt tarvitsin, oli kertakäyttölusikka.
Tässä kohtaa syttyi jälleen energiansäästölamppu pääni päälle: minähän teen sen lusikan mehupilleistä! Koska kyllä, nuori, kohtuu aikuinen ihminen, muistaa ostaa kaupasta mehupillejä, mutta pystyy porskuttamaan yllättävän pitkään ilman leivinpaperia.
Nappasinpa siis kauniiseen käteeni sakset ja pillin ja kahdella nipsautuksella sain värkättyä itselleni lusikkaa muistuttavan esineen, jolla pystyin oikein mainiosti värejä sekoittamaan ja heittämään nuo kemikaalihämmentimet käytön jälkeen vain suoraan roskikseen.
 |
| Nips numero 1! Tässä sakset ja kaunis käsi |
 |
| Ja nips numero 2! |
 |
| Vähän huijasin. Nipsautusten lisäksi pitää vielä taittaa tuo pilli auki. |
 |
| Sananen Biozell INK -suoraväreistä: tuo väritön pastellisävyjen tekemiseen tarkoitettu Neutral Toner on ihan huijausta. Se ei tosiaan sisällä pigmenttiä lainkaan, joten on vähän turhan tyyris ei mitenkään erikoiseksi hoitoaineeksi. Koittakaapa te muut olla siis vähän viisaampia kuin mitä itse tilipäiväpäissäni oikein olin. |
Tässä vaiheessa varmastikin joku lukija kokee omakehun tuoksun niin voimakkaaksi, että on keksinyt jo monta luovaa tapaa rakennella itselleen hengityssuojaimia. Itse kuitenkin pidän "oma kehu haisee" -sanontaa enemmän mummuni viisaista sanoista "Kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti